Iltapäivälehdet kaipaavat apua – tarkasta, voisitko sinä auttaa!

Juhannuksesta on tulossa sateinen ja kylmä. Tavallisesti iltapäivälehdet keräävät varastoon hyvissä ajoin ennen juhannusviikonloppua kauniita, utuisia ja mieluusti tummia kuvia järvimaisemista, mutta tänä vuonna näyttää siltä, ettei näille kuville tule olemaan käyttöä. Iltapäivälehdet ovat kuuluttaneet interwebs-natiiveille tarvitsevansa täysin erilaisia kuvia tänä juhannuksena.

Erään iltapäivälehden kotimaan maataloustoimittaja kommentoi asiaa seuraavasti: ”Niin, eihän meilläkään tosiaan ole hyviä kuvia tämän vuoden juhannusjuttuihin. Tänä vuonna niin harva tulee hukkumaan, ettei järven kuvia paljon kannata liittää toisten kuolemaa hyväksikäyttäviin juttuihin.”

Eräs toisen iltapäivälehden politiikan toimittaja antoi listan, mitä he erityisesti tarvitsisivat tehdäkseen houkuttelevia, klikkauksia tuottavia juttuja toisten traagisten menehtymisten kustannuksella:

”En usko olevani ainoa, kuka kaipaisi lisää kauniita kuvia puukoista, mökeistä ja puukoista sekä puulattioilla makaavista puukoista. Jotain sellaista tummanpuhuvaa, hiljaista asetelmaa, missä lukija tuntisi surua ja läheisyyttä menehtyneisiin. Suunnittelimme raportoivamme tänä vuonna hieman koskettavammin, lähempää juhannusuhreista. Alkuun tietysti teemme jatkuvasti päivittyvän live-seurannan kuolleiden määrästä, mutta sitten jo maanantaina raportoimme ’kulissien takaa’, jotta lukijat saisivat vielä vähän aikaa mässäillä toisten onnettumuuksilla. Jos saamme noita kuvia, niin pitäisi tulla ihan hyvä show tämänkin vuoden juhannuksesta!”

Oletko sinä jo lähettänyt kuvasi puukoista iltapäivälehdille? Molemmat lehdet kaipaavat kuviinsa erityisesti tiettyä maalaishenkeä, eli halpoja puukkoja, kuten moria ja keittiöveitsiä.

Lisäys juttuun: lehdet ottavat vastaan myös kuvia verisistä kirveistä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s