Terveysministeriö harkitsee uuden ”eheyttävän hoidon” tarjoamista

Suomeenkin rantautuneet, Yhdysvalloista liikkeelle lähteneet, homojen parantamiseen pyrkivät sielunhoidon nimeen vannovat eheytyshoidot ovat saaneet terveysministeriöön vauhtia.

Terveysministeriössä ollaan tarkasteltu eri vaihtoehtoja eheytyshoitoja tarjoavien yksilöiden mielenterveyden pelastamiseksi. Erityisesti Yhdysvalloissa sielunhoitoa ja eheytyshoitoa, ei nyt aivan opiskelleet, mutta hyväuskoisesti ja kuuliaisesti nielleet yksilöt ovat terveysministeriön tutkalla. Terveysministeriön virkamies Heikki Haama hahmotteli ministeriönsä tavoitteita:

”Näiden yksilöiden auttamiseksi on luotava jonkinlainen hoito-ohjelma, joka pyrkii henkiseen tasapainoon ja minäkuvan eheytymiseen. Tuon tason kognitiivisen toiminnan häiriöt eivät ole turvallisia yksilölle itselleen, saati eheytyshoitoon joutuneille. Yksinkertaisesti nämä ihmiset eivät ole nykyisellään yhteiskuntakelpoisia ja heitä on autettava.”

Erityistä huolta ministeriössä aiheuttaa niin sanotut ”ex-gay” titteliä käyttävät sielunhoitajat, jotka julistavat parantuneensa homouden saatanallisesta syleilystä. Kaukana ovat ne iloiset päivät kantakaupungissa kavereiden kanssa. Kaukana ovat mojitot ja oman itsensä hyväksyminen. Terveysministeriössä halutaan päästä kiinni tähän horjuuvaan psyykkeeseen ennen kuin se purkautuu ulos väkivaltaisesti toisten ihmisten päälle pimeässä puistossa.

Heikki Haaman mukaan näiden yksilöiden löytäminen ei ole helppoa, koska he ovat usein täysin uppoutuneet vain ja ainoastaan seurakuntansa asioihin ja kontaktit ulkopuoliseen maailmaan ja mielipideilmastoon ovat olemattomia.

”Olemme kysyneet poliisilta apua näiden ihmisten löytämisessä ja hoitoon saattamisessa. Poliisi on lähtenyt mielellään mukaan talkoisiin. Ajattelimme kutsua operaatiota leikkisästi ’idioottijahdiksi’. Meistä nimi on hyvä ja kuvaa hyvin, mitä ministeriö pyrkii tekemään.”

Operaation on suunniteltu alkavan seuraavan Gay-Pride paraatin aikana, koska lgbt-liikettä ja ihmisiä vihaavat yksilöt ovat usein helposti erotettavissa juhlivasta kansasta.

Iltapäivälehdet kaipaavat apua – tarkasta, voisitko sinä auttaa!

Juhannuksesta on tulossa sateinen ja kylmä. Tavallisesti iltapäivälehdet keräävät varastoon hyvissä ajoin ennen juhannusviikonloppua kauniita, utuisia ja mieluusti tummia kuvia järvimaisemista, mutta tänä vuonna näyttää siltä, ettei näille kuville tule olemaan käyttöä. Iltapäivälehdet ovat kuuluttaneet interwebs-natiiveille tarvitsevansa täysin erilaisia kuvia tänä juhannuksena.

Erään iltapäivälehden kotimaan maataloustoimittaja kommentoi asiaa seuraavasti: ”Niin, eihän meilläkään tosiaan ole hyviä kuvia tämän vuoden juhannusjuttuihin. Tänä vuonna niin harva tulee hukkumaan, ettei järven kuvia paljon kannata liittää toisten kuolemaa hyväksikäyttäviin juttuihin.”

Eräs toisen iltapäivälehden politiikan toimittaja antoi listan, mitä he erityisesti tarvitsisivat tehdäkseen houkuttelevia, klikkauksia tuottavia juttuja toisten traagisten menehtymisten kustannuksella:

”En usko olevani ainoa, kuka kaipaisi lisää kauniita kuvia puukoista, mökeistä ja puukoista sekä puulattioilla makaavista puukoista. Jotain sellaista tummanpuhuvaa, hiljaista asetelmaa, missä lukija tuntisi surua ja läheisyyttä menehtyneisiin. Suunnittelimme raportoivamme tänä vuonna hieman koskettavammin, lähempää juhannusuhreista. Alkuun tietysti teemme jatkuvasti päivittyvän live-seurannan kuolleiden määrästä, mutta sitten jo maanantaina raportoimme ’kulissien takaa’, jotta lukijat saisivat vielä vähän aikaa mässäillä toisten onnettumuuksilla. Jos saamme noita kuvia, niin pitäisi tulla ihan hyvä show tämänkin vuoden juhannuksesta!”

Oletko sinä jo lähettänyt kuvasi puukoista iltapäivälehdille? Molemmat lehdet kaipaavat kuviinsa erityisesti tiettyä maalaishenkeä, eli halpoja puukkoja, kuten moria ja keittiöveitsiä.

Lisäys juttuun: lehdet ottavat vastaan myös kuvia verisistä kirveistä.

Itella haluaa postilakiin muutoksia

Itellan päällystö on ilmaissut tuskastumista vanhoja postilakeja kohtaan. Johdossa ihmetellään muun muassa lakien kykenemättömyyttä venyä palvelemaan moderneja tarpeita. Itellan johdon sisäisen postin postinjakajan apujakajan kynsienleikkaaja Matti Vipuvarsi kommentoi asiaa seuraavasti:

Olemme erottaneet aivan helvetisti jengiä ja pidentäneet reittejä entisestään. Onhan se nyt aivan varma, ettei näillä eväillä kaikki Matti Meikäläiset postiansa saa ihan joka päivä.

Itellan johto ja Vipuvarsi odottavat tiukkoja toimia Itellan työmuurahaisten irtisanomisten oikeuttamiseksi:

On uskomattoman vastuutonta toimintaa hallitukselta ja eduskunnalta jatkaa röyhkeästi vanhentuneilla ukaaseilla, kun tilanne kentällä on muuttunut näinkin radikaalista. Nyt ei auta jäädä tuleen makaamaan, vaan tarvitaan niitä Kataisenkin vaatimia päätöksiä. Huonojakin päätöksiä. Vaadimme siirtymistä viidestä jakopäivästä kahteen jakopäivään, koska nykyisellään emme voi turvata asiakkaidemme oikeutta saada postinsa lain määräämissä puitteissa.

Teemu Selänteestä SDP:n uusi puheenjohtaja

Suomalainen salama pudotti jytkyäkin isomman pommin ja ilmoitti olevansa kiinnostunut SDP:n puheenjohtajuudesta.

Selänteen ilmoituksen jälkeen usein jähmeydestä ja änkyröinnistä syytetty SDP toimi ripeästi ja puoluekoneistossa häärivä AY-liike on ilmeisesti painostanut juuri valitun puheenjohtajan astumaan alas palliltaan. Asiantuntijoiden alustavat analyysit kuvailevat demareiden kokevan kasvavaa ahditusta valovoimaisempien kilpailijoiden edessä ja viimeisimmän kiemuran puoluejohdosa kuvaavan kasvavaa paniikkia täydellisesti.

Kaikki maksullisen koulutuksen kannattajista eivät ole tyytyväisiä vaihdokseen. Puolueen nykyiseen, tai entiseen, puheenjohtajistoon kuuluva nuorisosiipi on ottanut NHL-miljonäärin sisäänmarssin vastaan happamin mielin.

Ensin savustamme sukkahousutantan pihalle ja kovan työn palkinnoksi tämä päiväkään elämässään oikeita töitä tehnyt koko kansan pronssi-Teemu tulee ja marssii ylitsemme. Ja missä vaiheessa puolue sai äänestää tästä? Tässähän alkaa pian tuntua kuin tavallselta pulliaiselta äänestyskopissa. Päättäjät sooloilevat, vaikka kuinka äänestetään. Ei ole reilua.

SDP:n sisäinen kaaos tuo ministeriöön taas uutta väriä, kun Kalifornian golf-kentillä ruskettunut monimiljonääri astelee valtiovarainministeriöön. Puoluetoimistolta tavattu puoluekuhnuri Veli-Sirpa Möttönen oli muutoksesta haltioissaan:

Onhan tämä nerokas liike. Teemu pääsee takaisin parrasvaloihin kansan ihailtavaksi ja me saamme puheenjohtajan ja pääministeri-ehdokkaan seuraaviin vaaleihin. Viime kausi on näyttänyt, ettei sillä ole mitään merkitystä, kuka istuu hallituksessa hallitusneuvotteluiden jälkeen. Voimme pyörittää ministerirulettia vaikka heti neuvotteluiden jälkeen. Vai montako ministeriä alkuperäisestä hallituksesta on sun mielestä jäljellä? Aivan. Teemun karisman avulla kerätään äänet, nostetaan puolue takaisin päättävän asemaan, kavereille ja tukijoille vähän herkkua ja sitten neuvotteluiden jälkeen heivataan Teemu kansanedustajaksi jauhaan läppää Wallinheimon kanssa. Kaikki ovat tyytyväisiä.

Kokoomuksen leiristä emme saaneet kommenttia. Syynä saattaa olla kokoomuksen oma aivan fantastinen ministeri- ja europarlamentaarikkoruletti. Kokoomuksen leirissä jännätään nyt, kuinka kansa ottaa vastaan leijonakapteenin, mutta ministeri, europarlamentaarikko tai puolueen puheenjohtaja Alex Stubbin sanotaan päästäneen suustaan karskeja ärräpäitä kuullessaan Teemu ”Leuka” Selänteen ilmoituksesta.

Kadulta tavoitettu sekatyömies Lasse-Liisa Luttanen kommentoi viime aikaisia puoluejunailuja lyhyesti ja ytimekkäästi:

Mitä? Emmä tiä. Väistä nyt, kun toiset tekee töitä täällä!

”Häviäjä on varmasti demokratia kaikkinensa.”

”Jokainen puolue, joka on menettänyt äänestäjiään tai joukkueet on nukkumassa, koskettaa varmasti kaikkia puolueita. Tavallaan me kaikki hävittiin, koska nukkuvien puolue voitti.” Merja Kyllönen (vas.) 26.05.2014 A-Studio.

 

Puoluekoneiston väsyttämät ja oman kunnianhimonsa kyllästämät  vaikuttajat jokaisesta puolueesta ovat pikkulintujen mukaan olleet hyvillä mielillä EU-vaalien jälkeisinä viikkoina. Surkea 39,1% äänestysprosentti ei välttämättä ollut parlamentin kuolinisku, vaan uusi mahdollisuus uudenlaiselle demokratialle. Tasa-arvon, yhtäläisten mahdollisuuksien ja maksullisen koulutuksen puolestapuhujien kattojärjestön SDP:n leiristä on kuulunut kuitenkin vain varovaista hyväksyntää vaalien tulokselle. Kannattelu-puolueen jäsen suostui anonymiteetin takaa puhumaan suoraan:

”Toisaalta menetimme hirveästi äänestäjiä, mutta suomalaisen demokratian katson voittaneen. Harvassa on ne kerrat, kun äänestyprosentti jää alle 50%:n ja media tai suuri vellova kansa ei pillastu huutamaan legitimiteetin puutetta. Tämä lupaa hyvää seuraaviin vaaleihin. Voi olla, että ensi vaaleissa pystymme vastaamaan kokkareiden retoriikkaan valehtelemalla silmät päästämme. Äänestysprosentti tulee laskemaan, mutta mitä sitten? Selvästikään se ei ole ongelma suomalaisille, politiikkaa työkseen seuraaville journalisteille.”

 

Miljoonissa vihreiden sävyissä loistavan ja aktiivisesti duunaria kuuntelevan fantastisen Kokoomuksen, myös anonymiteetin taakse piiloutunut, jäsen hykerteli innoissaan isoista muutoksista EU:n johtajakisassa:

”Ennen vaalejahan sanottiin tulevan parlamentin isoimman puolueen ehdottaman ihminen nousevan komission puheenjohtajaks, muistaks? Juncker on EPP:n ehdotus komission puheenjohtajaksi, mutta nyt vaalien jälkeen, kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien päättyessä, on komission johdosta nousemassa riita isojen poikien päästyä keskenään suljettujen ovien taakse. Tiätkö, en usko Junckerin nousevan puheenjohtajaksi. Nuo pirun korppikotkat isoista lehdistä vain raportoivat, kuinka nyt on riitaa, mutta kukaan ei sano halaistuakaan sanaa, kuinka lupauksia rikotaan taas oikein urakalla. Äänestäjien kuluttajansuoja on olematon ja tuokin pelle, Ervasti vai mikä lie, kirjoittelee blogissaan meidän möläytyksistä, mutta ei tikullakaan koske kysymykseen äänestäjien kuluttajansuojasta. Onnekasta meille, koska eihän tässä enää voi muuta, kuin pistää lisää häkää pönttöön ja valehdella sekä lupailla vielä enemmän seuraavissa eduskuntavaaleissa. Itsehän ajattelin ratsastaa vanhustenhoito-kortilla.”

 

Vanhojen puolueiden riveistä paistaa siis tyytyväisyys suomalaisen demokratian tilaa kohtaan ja odotellaan jo seuraavaa koitosta. Vähän nuoremman puolueen, herneitään viljelemästä yhytetty jäsen ei tohtinut kommentoida vaalien tulosta muutoin, kuin kannustaa äänestämään seuraavissakin vaaleissa aktiivisesti:

”On eduksi suomalaiselle demokratialle, että äänestäjät muistavat äänestää. Kuka muuten valitsisi uuden valtiovarainministerin, pääministerin tai kulttuuriministerin, jos ei kansa? Ei puolueet voi sitä yksin tehdä.”