Kansa miltei tyytyväinen median raportointiin Kiakkojuhlien tapahtumista

 Kollektiivinen helpottuneisuuden huokaus oli kuultavissa pitkin laajan isänmaan selän itsenäisyydenpäivää juhlivan rahvaan riveistä, kun median ensimmäiset raportit pienimuotoisiin mellakoihin yltyneistä Kiakkojuhlista saapuivat näköradioista pukuloistoa jännäävien talouksien olohuoneisiin.

Kiakkojuhlien naamioidut osallistujat kertoivat Vihreän langan haastattelussa tarkoituksenaan olevan vastustaa kapitalistisen Suomen epätasa-arvoa peitteleviä linnanjuhlia kuuntelemalla musiikkia ja pelaamalla katulätkää. Kansakunnan hyvinvointia ja loistoa juhlistavaa eliittiä vastaan tarkoitettu Kiakkojuhla päättyi kuitenkin nolosti riehumiseen, mikä odotetusti peitti alleen kaiken muun raportoinnin kiakkojuhlista. Median klikkauksia kerjäävä toimintatapa raportoida vain väkivallasta ja mellakoinnin järjettömyydestä ovat saaneet kiitosta kansalta.

”Olihan se helpotus, ettei tarvinnut kuunnella syitä riehumiselle. Jossain videopätkässä kuulin kyllä selkeästi, kuinka vandaalit huusivat poliisien olevan porvarien kätyreitä. Ei minun tarvitse tietää, mitä varten nämä huligaanit ovat kaduilla. Tahdon tietää lukuja: poliisien loukkaantumiset, poliisihevosten ruhjeet ja pidätettyjen määrän.” Näin asiaa kommeintoi Ullastiina Lahtinen Isomäeltä.

Toinen tamperelaistuneita linnanjuhlia seurannut ja juhlien vieraiden pukuloistoa arvostellut kansalainen Ylitorniosta närkästyi kuullessaan, kuinka riehujien sanoma pääsi läpi suomettuneisuuden krapulasta heräilevässä mediassa. ”Jos mie tahtoisin kuunnella moista roskaa, niin lukisin Magneettimediaa. Mie haluan muistella ja kunnioittaa sotaveteraaniemme uhrausta katsomalla eliitin juhlintaa minun verorahoillani. On pöyristyttävää, kun media yrittää tuottaa tasapainoista journalismia köyhien öykkäröinnistä kesken kansallisen juhlan.”

Pirkanmaalainen vanhempi rouva, joka tahtoi pysyä nimettömänä pelätessään naapurin hampuusien kostoa, tuohtui toimittajan väitteestä, kuinka linnanjuhlien status koko kansan juhlana on mennyttä viime vuosien mielenosoitusten valossa. ”Mä sanoisin, että päinvastoin. Hehän itse meinasivat pilata minun ja ystävättärieni isänmaallisen humalan. Kaiken maailman hipit minun televisiossani kertomassa, mitä vikaa muka on eliitin juhliessa kansakunnan vuosipäivää. Olemme yksi kansa, jolla on yksi eduskunta ja yksi eliitti. Yhtähän tässä ollaan. Kirjoittaisivat vaikka mielipidepalstoille tai niihin ihmeen blogeihin, mutta turha kiihottaa sitä roskajoukkoa riehumaan.”

Kansallispukuun ja puukkoon sonnustautunut maanviljelijä tahtoi ulottaa suuret kiitokset suomalaiselle medialle hyvin tehdystä raportoinnista. ”Nyt oli hyvin mustamaalattu näidenkin ituhippien ja gangstereiden toiminta. Turha sitä vikinää köyhyydestä ja epätasa-arvosta on hehkuttaa. Itsepähän ovat köyhyytensä ja epätasa-arvonsa valinneet. Tämä on vapaa maa. Tämänkaltaisella journalistiikalla juuri iskettiin ongelman ytimeen. Rupeaa tuo vastalauseiden esittäminen näyttään turhalta ja järjettömältä riehumiselta. Ehkä ensi vuonna saadaan kansallinen yhtämielisyyden päivä itsenäisyydenpäivän juhlien rinnalle. Hiiteen koko revohka ja muut kyseenalaistajat. Usko, toivo, rakkaus ja isänmaa.”

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s